maanantai 29. tammikuuta 2018

Tahko

Vuotuinen jo perinteeksi muodostunut reissu Tahkolle oli jälleen edessä. Edellisellä kerralla laskettelut jäi välistä mutta tällä kertaa päästiin rinteeseen asti! Keli ei ehkä ollut paras mahdollinen, pikkasen plussan puolella ja pientä tihkua oli ilmassa mutta ei se haitannut, rinteet oli kuitenkin hyvässä kunnossa.





Onneksi ei lauhat säät olleet ihan ehtineet sulattamaan tykkylunta puista! Sumua oli myös paljon, joten näkyvyys ei ollut paras mahdollinen.




Pisimmille ja jyrkimmille rinteille ei tällä kertaa ehtinyt mutta hyvin sai laskettua loivemmillakin, jopa muutamasta hyppyristäkin!



Kunnon miasemakuvia ei juurikaan saanut otettua tuon sumun takia mutta minkäs teet kun Mette ennustaa kelit niin ne on mitä on! Haastavista keleistä huolimatta Tahko kyllä oli taas käymisen arvoinen!



sunnuntai 7. tammikuuta 2018

Jyväskylän Rompepäivät

Tästä se perinteisesti alkaa, kevään ja MP-kauden odotus! K-S Konepyöräseuran järjestämä Rompepäivä on itselle vuoden ensimmäinen MP-tapahtuma. Vaikka en ns. konepyöräilijä olekkaan on tuolla aina mukava käydä ihmettelemässä tavaran paljoutta ja tietenkin tavata tuttuja! Melkeimpä voi sanoa että mitä täältä ei löydy sitä ei tarvitse!








Tavaraa on laidasta laitaan niin pyöriin kuin kaikkiin muihinkin mahdollisiin härpäkkeisiin. Löytyy vanhoja radioita, soittimia, armeijakamaa, levyjä, vaatteita, huonekaluja yms. Itselle mukaan tarttui hieman jo kärsinyt viulu. Niin ja noista militaria kamoista ei pidä mennä vetämään mitään johtopäätöksiä, ne ovat vain kuvia kuvien joukossa!





Porukkaa oli todella runsaasti liikenteessä, välillä ihan tungokseen asti, silti ei liian ahdasta. Pihassa oli useampikin linja-auto mualta tulleita "turisteja", kävijämäärää en tiedä mutta eiköhän tuossa taas kävijäennätystä hivuteltu!






Omalla kerhollakin oli osastonsa tuolla, jossa kerholaiset saivat myydä omia tarpeettomia tavaroitaan ja samalla tietenkin mainostettiin Suomen parasta MP-näyttelyä, joka järjestetään 7.-8.4 Hipposhallissa. Järjestelyt toimivat Konepyöräseuralla jo rutiinilla ja kaikki toimi hyvin! Hienoa on huomata että vielä on talkoohenkeä jäljellä, sillä talkoolaisia oli runsaasti tekemässä töitä viikonlopun aikana.

JMK:n Pilkkikilpailu

  Hyvä kun on selvitty edellisen kisailun karvaasta tappiosta, niin jo oli aika mennä ottamaan toinen. Kyseessä tällä kertaa klubin pilkkik...