maanantai 17. heinäkuuta 2017

Kotkan Meripäivät & Tall Ships Race 2017


Nyt matka suuntautui kohti Kotkaa, Meripäiviä ja Tall Ships Racea ja mikäs oli suunnatessa, kun kelikin oli mitä mainioin. Samalla pääsi käymään hyvän ystävän luona ja viemään synttärilahjan, joka keväällä jäi viemättä.
Tall Ships Races Kotka 2017 on osa 30.6.–8.8.2017 järjestettävää kansainvälistä nuorisopurjehdustapahtumaa ja ystävällismielistä kilpailua. Tapahtumaan odotetaan noin 3000 purjehtijaa ja lähes 100 alusta jopa 20 maasta.
Onhan nää kerrassaan mahtavia laivoja, eikä sitä edes käsitä miten isoja ne on ennen kuin ne näkee ihan vierestä. Perjantaina tutustuttiin Meripäivän ohjelmaan ns. kulttuuririentojen merkeissä! Samaan aikaan Kotkassa oli kansainväliset suurmarkkinat, tänä kesänä jo kolmas kaupunki, jossa näillä markkinoilla on tullut käytyä.







Perjantai-ilta ja yö siis lähinnä markkinoiden ja markkinakadun vilinässä ja tuli käytyä myös legendaarisessa ravintola Kairossa.
 




La aamupäivästä merille ja tätä kautta laivat saavat aivan uuden perspektiivin. Uskomattoman kokoisia ja näköisiä purjeveneet kyllä on! Ja mikäs niitä oli katsellessa, kun oli oma hovikuski ja paikallisopas mukana!














Satamassa pyörimisen jälkeen matka suuntautui Lehmäsaarelle, jossa pistettiin grilli tulille ja nautittiin, hiljaisuudesta, auringosta ja uimisesta…tai siis minä ”nautin” tuosta jälkimmäisestä, hitokseen kylmää vettä n. 14 asteista! 








Alla Kotkalainen tapa kuljettaa juomat turvallisesti rantaan! hieman näytti kuljetus kiikkerälle!


Illalla matka suuntautui ensin Kotka-lavalle kuunteleman livemusaa ja sieltä satamaan. Menomatkalla tuli käytyä Lenin puistossa ja nähtyä aika erikoinen sitikka ja kyllä ne ovat oikeita postimerkkejä! 




Kaupungilla oli markkinatunnelmaa ja ohjelmaa riitti! Illatahämärässä olevat laivat oli kyllä hienosti valaistu, eikä ilotulituksessakaan ollut valittamista! Porukkaa oli hyvin liikenteessä ja mikäs oli ollessa kun aurinkoa ja lämpöä riitti eikä sateesta ollut tietoakaan!










Sunnuntaina matka jatkui edelleen merille ja nyt katsomaan laivojen lähtöä ja voin sanoa, että ihan oli muutama muukin eksynyt paikalle, meressä kellui satoja eri kokoisia veneitä seuraamassa näiden jättiläisten poislähtöä. 







Olisi toki pitänyt mennä pidemmälle, että olisi päässyt näkemään veneet täysissä purjeissa mutta komeaa katseltavaa niiden lipuminen ohi oli näinkin! Hieno reissu kerrassaan! Meripäiviä ja Kotkaa voi kyllä suositella lämpimästi lomakohteena! ja suuri kiitos viikonlopun isännälle ja emännälle kaikesta! Vielä pikkaisen elävänkuvan muodossa tunnelmia, hiemanhan se satama näyttää tyhjältä tuossa videon lopussa.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

JMK:n Pilkkikilpailu

  Hyvä kun on selvitty edellisen kisailun karvaasta tappiosta, niin jo oli aika mennä ottamaan toinen. Kyseessä tällä kertaa klubin pilkkik...