Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on heinäkuu, 2017.

Rottaralli

Kuva
Onkin jo vierähtänyt aikaa kun viimeksi olen Rottarallissa ollut, perinteisesti kerhostamme on täällä runsas osanotto, eikä tämäkään vuosi tehnyt poikkeusta! Rottahan on MC Road Ratsin järjestämä kokoontumisajo, jolla on hyvinkin laadukas maine ja niin vaan taas kaikki pelasi todella loistavasti tänäkin vuonna. Rallipaikkana toimi Hotelli Heimarin alue.







Aluehan on hyvinkin iso ja palvelut siellä tosiaan toimivat hyvin, järjestäjällä on onneksi hyvä porukka talkoolaisia, jotka hoitavat hommansa moitteettomasti. Suomen molemmat sääarvauslaitokset olivat luvanneet viikonlopuksi monsuunia, joten isot katokset mukaan, mutta kuinka ollakkaan eihän ne arvaukset paikkaansa pitäneet vaan perjantain pikkukuurojen jälkeen oli suorastaan hellettä!







Bändeissäkään ei ollut moittimista ja Mikko Herranenhan osaa kyllä vetää hyvin ja biisitkin sopii juuri minun pirtaan. Muina bändeinä viikonlopun aika soittivat Unholan Pojat, Burn, Joffel Project, Nurnas ja DDR joista viimeisintä en kuullut ollenkaan k…

42. Kirjavankierros

Kuva
Oli aika kesän ensimmäisen kokoontumisajon! Suunta kohti Pyhäjärveä, Marjoniemen lomakylää ja  Kärsämäen Mottoripyöräkerhon järjestämää Kirjavankierrosta. Kelihän nyt ei yllättäen suosinut ja Äänekoskelta Viitasaareen tuli vettä niin että tie lainehti! Perille kuitenkin päästiin ja sadekkin lakkasi perajntai-illan aikana.






Paikkahan on komea ja tilava sekä kaikki järjestelyt toimivat hyvin! Ravintolassa ja tanssilavalla sai kylmää juomaa ja pikkupurtavaa sekä suihkut, wc:t ja saunat oli siistejä ja hyvin pidettyjä! Välillä tosin esteri muistutti olemassaolostaan ja Jonkka taisi löytää siinä sadetta pitäessä itselleen seuraavan pyörän!








Tunnelmaa riitti ja porukalla oli hyvä meninki, bändikin soitti kunnon musiikkia niin mikäs siinä oli iltaa istuskellessa! Väsy tosin iski matkamieheen ja jo ennen puoltayötä oli kömmittävä telttaan nukkumaan!






Lauantaina järjestettiin erillaisia kisoja oli hidasajoa, tikkakisaa ja köydenvetoa, johon JMK:n joukkuekin osallistui tosin yksi lainamies piti ot…

Pauli Hanhiniemi & Villle Rauhala MAD

Kuva
Pääsi taas kuuntelemaan hyvää musiikkia ja äärimmäisen hienoa esiintyjää ja sanoittajaa kun Rhea-laivalla esiintyi Pauli Hanhiniemi & Ville Rauhala MAD! Keikka oli luonnnollisesti loppuunmyyty ja itsekkin sain juuri ja juuri peruutuspaikat! Tällä kertaa risteily oli hiukan sivuseikka, enemmän nautittiin musiikista sisätiloissa kelien takia, mutta antaa kuvien ja videon puhua puolestaan!









Olihan se taasen aivan loistavaa settiä kun musaa tuli laidasta laitaan! Harvoin ns. kehtaan mennä tyrkylle että saisin artistin kanssa itseni kuvaan mutta nyt oli kyllä pakko! Mukavaa oli myös että laivaan tupsahti tuttuja hiukan pohjoisemmasta Jenna ja Juha oli mukava taas nähdä pitkästä aikaa!



Kotkan Meripäivät & Tall Ships Race 2017

Kuva
Nyt matka suuntautui kohti Kotkaa, Meripäiviä ja Tall Ships Racea ja mikäs oli suunnatessa, kun kelikin oli mitä mainioin. Samalla pääsi käymään hyvän ystävän luona ja viemään synttärilahjan, joka keväällä jäi viemättä.
Tall Ships Races Kotka 2017 on osa 30.6.–8.8.2017 järjestettävää kansainvälistä nuorisopurjehdustapahtumaa ja ystävällismielistä kilpailua. Tapahtumaan odotetaan noin 3000 purjehtijaa ja lähes 100 alusta jopa 20 maasta. Onhan nää kerrassaan mahtavia laivoja, eikä sitä edes käsitä miten isoja ne on ennen kuin ne näkee ihan vierestä. Perjantaina tutustuttiin Meripäivän ohjelmaan ns. kulttuuririentojen merkeissä! Samaan aikaan Kotkassa oli kansainväliset suurmarkkinat, tänä kesänä jo kolmas kaupunki, jossa näillä markkinoilla on tullut käytyä.






Perjantai-ilta ja yö siis lähinnä markkinoiden ja markkinakadun vilinässä ja tuli käytyä myös legendaarisessa ravintola Kairossa.



La aamupäivästä merille ja tätä kautta laivat saavat aivan uuden perspektiivin. Uskomattoman kokoi…