Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on toukokuu, 2015.

Radio Cityn Rock risteily ja Yläkaupungin yö

Kuva
Olipahan taas viikonloppuna tapahtumaa kun tuli voitettua Radio Cityn kilpailusta liput Rock risteilylle jossa esiintyjinä oli Oliver ja Melrose. Kelikään ei ollut pöllömpi eli ei satanut! Samana päivänä tuli käytyä myös Yläkaupungin "Yössä" "-merkit siksi että vanhuksenahan en itse yötä nähnyt vaan voisin puhua Yläkaupungin päivästä sillä kotona oltiin jo ennen kymmentä!
Risteilyhän alkoi mukavasti jo klo 13 joten siellä ei mennyt iltamyöhään mutta molemmat bändit heitti kyllä hienot setit ja maisematkin olivat kohillaan.














































































































Risteilyn jälkeen tulikin ensin suunnattua syömään ja sieltä sitten yläkaupungille, mukava oli kävellä alakaupungista ylöspäin kun pitkin katua oli vaikka mitä esityksiä, DJ:t, katuliitupiirrustuksia, teateria yms. Lounaispuistossa raikasi musa ja pojat teki skeittilaudoilla temppuja.





























Grilli 21 olikin sitten yksi illan viihdyttävimmistä esityksistä Skiffelipappojen tarjoilemina.















Väkeä riitti jo näin iltapäivälläkin mutta ehkä Yliopiston remontin taki…

JMK:n Ajokauden avajaiset

Kuva
Varma kevään merkki on itselle kerhon ajokauden avajaiset, kelit eivät ole viime vuosina suosineet ja niin se Mannosen pyryharakka manasi sen sateen jälleen täksikin päiväksi. Viileästä ja sateisesta kelistä huolimatta reipas 20 motoristia uhmasi Esteriä.



Alku näytti aikas heikolta























Kertyihän niitä kentälle edes muutama









Ajoreitti noudatti seuraavaa reittiä: Killeri - Vesangantie - Savelankatu - Länsiväylä - Keuruuntie - Tikanväylä - Pohjanlahdentie - Siltakatu - Schaumanin puistotie - Heikinkatu - Tourulantie - Vaajakosken moottoritie - Leppävedentie - Seppäläntie - Järvilinnantie - Saviontie - E63 - Leivestuoreen Shell, jossa motoristeja odotti tarjoushintaan niin kahvetta, vehnästä kuin isompaankin nälkään ruoka-annoksia.


















































































































































Samallahan perinteisesti aloitettiin leikkimielinen FairPlay-kisa, jossa pisteitä saa ajetuista kilometreistä, kokoontumiajoista (koti- ja ulkomaa), ulkomaan matkoista, kerhoaktiivisuudesta. Miinuspisteitä saa sakois…