Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on toukokuu, 2014.

HMKP

Kuva
Tänä vuonna HMKP oli Kouvolassa ja järjestelyvastuussa oli Road Runnners Kouvola ry. Itsellä matka alkoi jo perjantaina kohti Kotkaa, jossa majoitus löytyi pitkäaikaisen ystävän luolta. Mukava oli pitkästä aikaa vaihtaa kuulumisia, grillata ja ottaa muutama olutkin!
Aamulla matkaan ja kohti Kouvostoliittoa, kokoontuminen oli Anjalankosken ABC:llä. Paikka tulikin täpötäyteen ja pyöriä riitti ihan jonoksi asti. Kouvolan sanomien mukaan n. 1300 pyörää saatiin ahdettua ABC:n pihaan, todellisuus taitaa kuitenkin olla se että pyöriä oli reilu 2000!





















Niin se motoristia hymyilitti ja mikäs oli hymyillessä kun kelikin oli mitä mainioin, harvoin on saanut itsensä poltettua toukokuun puolella. ABC:ltä matka jatkui letkassa kohti Kouvolaa ja Sumulaaksoa. Siellä oli perinteiset puheet ja bändit sekä muuta ohjelmaa.






















Varjopaikoille oli kysyntää ja kuumahan siellä näissä toppavaatteissa tuli. Onneksi oli limsaa ja muita virvokkeita myynnissä. Hetki tuollla tuli käppäiltyä ja kuunneltua musiikkia ja p…