Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on elokuu, 2012.

XXXV Hailuotoajo

Kuva
Niin se kesä lähenee loppuaan ja oli tämän kesän viimeisen kokoontumisajon vuoro Oulu MC:n järjestämä Hailuotoajo on jo kerhomme perinne ja poishan ei voinut olla, vaikka harmittavasti myös Latoajo oli samaan aikaan joka perinteeksi on muodostunut sekin mutta Hailuoto vei arvonnassa voiton.
Keli oli hieman utuinen lähtiessä Jyväskylästä ja muutamaan otteeseen satoi vettäkin mutta ei niin pahasti että olisi kastellut.
Itse pelipaikalla meillä on mökit ja tämä kuuluu niihin luksus kokkareihin joissa ei tarvitse teltassa olla. Perinteisin menoin alkoi perjantai eli jutustelua, kännäystä ja bilettämistä.


Menopelejä monenlaisia.














ja lisää.










Alkuillan turinoita ja virvokkeita.













Komia on auringonlasku.











Lisää turinointia ja virvokkeita.













Nyt on päästy jo mökin terassilta pois.











Ei eukon- vaan ukonkanto.

















Bilebändinä toimi Bushmill












joka sai porukan villintymään













Hyväntuulisia kanssamotoristeja.











Niin taipui perjantai lauantain puolelle ja mikäs oli runsaan ja maittavan aamupalan jälkeen parempaa kuin…

Pitkäjärvi Meeting

Kuva
Tämä Konepyöräklubin nyt 3. kertaa järjestämä ralli on tullut jotenkin jo perinteeksi jos nyt näin voi sanoa kun ralli vasta kolmatta kertaa on. Pitkäjärvi Meetingin on Yyteri Meetingin korvaaja kun rupesivat perkeleet Yyterillä ahneeksi niin piti siirtää ralli muualle.
Jo hyvissä ajoin tuli lähdettyä kohti Kokemäkeä, jonka kupeessa alue sijaitsee ja pääsimme kuin pääsimmekkin ilman vesisadetta perille asti, ne jotka pääsivät lähtemään vasta iltapäivällä olivat jossain vaiheessa kastuneet.


Teltat pystyssä ja hikiset vaatteet tuulettumassa.













Menopelit.











Alue on joko kangas- tai hiekkamaastoa.














Pe illan pikkusuolaista.










Aluehan on todella siisti ja iso jopa niin iso että reilu 300 rallivierasta sai alueen näyttämään kuitenkin tyhjältä. Toisaalta oli omaa rauhaa jos niin halusi ja aina pääsi juttusille tai ravintelin puolelle jos ei halunnut itekseen jutella. Itse pidän paljon juuri tästä eli saa olla omissa oloissaan kenenkään häiritsemättä jos siltä tuntuu vaikka rallien tarkuitushan on j…

XXXVIII Kotas-Ralli

Kuva
Niin oli taas aika järjestää oman kerhon (Jyväskylän Moottoriklubi) ralli ja järjestyksessään 38. Kotas-Ralli polkaistaan perinteisesti käyntiin jo alkuviikolla kamojen kasaamisella ja sitten torstaina se alkaa, se hirveä härdelli. Paikka kun poikkeaa monesta muusta kokoontumisajopaikasta sillä että alueella ei ole sähköjä eikä juoksevaa vettä ja kaikki nämä pitää "rakentaa" sinne. Eli agrikaatti puksuttaa 24 tuntia ja sitä myöten myös monet muut mukavuudet kuten pumpulla nostettu lähdevesi saadaan keittiölle ja saunalle tietenkin järvestä vettä.
Monet arastelevat tulla Kotas-Ralliin sen hurjien huhujen perusteella mutta ne jotka sinne uskaltautuvat tulevat sinne vuosi vuoden jälkeen uudestaan, kaikkia huhuja ei pidä uskoa. Tosin on tunnustettava että ralli sinänsä jo alueen puolesta poikkeaa monesta muusta "leirikeskus" kun on keskellä metsää täysin kaiken sivistyksen ulkopuolella eli siis kermaperseille ei ole mökkimajoitumahdollisuutta.
Ohjelma on sitä perintei…