maanantai 30. toukokuuta 2011

HMKP eli Hjymyilevän motoristin kevätpäivä

Perinteinen ns. eka ajokauden "kokoontumisajo" on HMKP, joka tällä kertaa järjestettiin Lahdessa ja järjestäjänä toimi Bay City Bikers MCC. Yhteensä JMK:sta lähti reissuun 16 henkeä, jotkut aamusta toiset kun työrupeama oli ohi. Itse ja kolme muuta kuuluimme tuohon jälkimmäiseen porukkaan. Ajoreittimme suuntautui Jämsän kautta kohti Lahtea ja matkan varrelle osui hienoja maisemia sekä erikoisia pysähdyspaikkoja

Eka "tupakkitauko" Kuhmoisten kohdalla.













Toinen tauko pidettiin Highway hill saloonin pihassa ei kyllä uskoisi mutta paikka on jopa voimissaan.










Majoituimme Messilässä kahdessa mökissä ja on annetava selainen palaute että tuli käytyä ko. paikassa samalla kaksi kertaa ensimmäisen ja viimeisen! Mökit olivat hintaansa nähden huonokuntoisia ja suunniteltu käytännössä neljälle hengelle ainakin mitä tuli saunaan ja kalusteisiin. Moiteita saa myös se ettei grillipaikkaa ole koko alueella missään, takka kyllä löytyy mutta puutkin on erikseen ostettava respasta, joten pe illan maggarat tuli paistettua pannulla! Samoin se että mökki "kuhisi" muurahaisia, oli siinä mukava tehdä ruokaa kun samalla sai liiskata murkkuja tiskipöydältä ja tasoilta.

Muuten mökki oli kyllä ulkoapäin ihan siisti.









La aamun tapahtumathan alkoivat kokoontumisella Jokimaan ravikeskukseen ja merkille pantavaa on myös se että kaikki järjestelyt tehdään talkoovoimin! Itse tapahtuma oli erittäin onnistunut ja kiitos siitä kuuluu järjestäjälle, homma toimi ja tarjoilu pelasi alueella. Tarkkaa määrää en tiedä mutta reilusti yli 1000 pyörää oli paikalla.














Kentältä letka matkasi satamaan jossa oli markkinatunnelmaa ja elävää musiikkia. Myös piakkoin avattava Suomen Moottoripyoramuseo piti tapahtuman kunniaksi oviaan auki, tosin allekirjoittanut ei siellä päässyt käymään. Iltahan jatkuin perinteikkäästi sapuskaa tehden ja "virvoitusjuomia" nautiskellen, ohjelmassa oli mm. sääennuste Mette Mannoselta sekä käynti Lahden keskustassa virallisena jatkopaikkana toimineessa Dublinpubissa, jossa meno vain parani mitä pitemmälle ilta eteni.

Sataman vieressä oleva puisto on varsin kaunista seutua.
















 Jäätelöbaarissakin piti käydä ottamassa mukillinen jäätelöä.









Porukkaa riitti myös satamassa.











 Se "kylmä totuus" kuten kuvasta huomaa myös virkavallalla piti "kiirettä"











 Niin ne iloluontoiset motoristit palaavat majapaikkaan kebabmukit taskuissaan ja mieli virkeänä nautituista "virvokkeista"







Lahti yllätti positiivisesti maisemillaan varsinkin satama oli hieno, olin aina ollut siinä käsityksessä ettei Lahdessa ole juuri mitään nähtävää mutta väärässä olin. Varsinkin kebabmuki oli varsinainen ihmetys niin kuljetuspakettinsa kuin koostumuksensakin puolesta, on se vaan Jyväskylässä kebabbi ihan erillaista! Mutta hyvää oli sapuska! Enemmän kebabista voi lukea täältä

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

JMK:n Pilkkikilpailu

  Hyvä kun on selvitty edellisen kisailun karvaasta tappiosta, niin jo oli aika mennä ottamaan toinen. Kyseessä tällä kertaa klubin pilkkik...